Kurkistus meidän joulun ajan PopUp -myymälöihin

Meidän joulun aika on kuin tonttupajassa työskentelyä – täynnä työn touhua ja iloista, luottavaista mieltä. Olemme pitkään täällä taustalla valmistelleet teille joulua mm. suunnittelemalla ja toteuttamalla uusia ihania ja meiltä toivottuja tuotteita sekä valmistautumalla PopUp -myymälöidemme avajaisiin. Tänä vuonna niitä on peräti kaksin kappalein Helsingin keskustassa. Tässä postauksessa pääset kurkistamaan niihin kumpaankin.

Olemme kuunnelleet teidän toiveitanne ja pipomallistostamme löytyykin aivan uunituoreita malleja ja värejä. Löydät meiltä myös niihin yhteensopivia, upeita, luonnonmateriaaleista valmistettuja lämpöisiä kaulahuiveja. Helpottaaksemme joulukiireitäsi pakkaamme ostoksesi tunnelmallisiin lahjapakkauksiin.

Kurkistetaan ensin meidän Unioninkadun PopUp -myymälään, joka sijaitsee Torikorttelissa osoitteessa Unioninkatu 27B. Sinne on helppo löytää, koska olemme Tuomiokirkkoa ja Tuomaanmarkkinoita miltei vastapäätä, eli jouluisen Helsingin ytimessä.

PopUp -myymälästämme löydät niin muotia kuin sisustustakin – kaulahuiveja, pipoja, sormikkaita, tyynyjä, torkkupeitteitä, taljoja, tuoksukynttilöitä, käsintehtyjä saippuoita jne. Ajatonta desingia ja korkealaatuisista luonnonmateriaaleista valmistettuja tuotteita  sinun on ihana antaa ja saada joululahjaksi.

Tule ihmeessä piipahtamaan ja nauttimaan kanssamme Torikortteleiden jouluisesta tunnelmasta!

Merkkaathan kalenteriisi,  että keskiviikkona 18.12. klo 17-19 meillä on Unioninkadulla VIP-ilta, jolloin tarjolla on skumppaa ja pientä purtavaa sekä yllätystarjouksia.

Lämpimästi tervetuloa. <3

Unioninkadun Christmas Shop, avoinna 8.1.2020 saakka
Unioninkatu 27B
Avoinna joka päivä, paisi joulun ja uudenvuoden juhlapyhinä.

Meidän toinen PopUp myymälämme sijaitsee Keskuskadulla, aivan Stockmannia vastapäätä, upouudessa Box by Posti -tilassa (Keskuskatu 3). Se(kin) on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka tietysti sen tähden, että pääset tutustumaan meidän kauniiseen mallistoomme, mutta myös sen tähden, että se on aivan uudenlainen Postin luoma liikekonsepti, jossa sinä kuluttajana kohtaat meidän kaltaisemme verkkokaupat.

Löydät Box by Posti PopUp -myymälästämme viimeisimpiä uutuuksia pukeutumiseen ja sisustamiseen. Voit ostaa niitä sieltä suoraan tai tutustua niihin ja tilata ne verkkokaupastamme.

Perjantaina 13.12. klo 15-18 juhlistamme Boxin afterworkissa joulunaikaa brändien Anni Ruuth ja Aida impact kanssa. Mielenkiintoista ohjelmaa ja tarjouksia luvassa tarjoilujen kera. Lämpimästi tervetuloa ja nähdään. <3

Box by Posti PopUp, avoinna 22.12 saakka
Keskuskatu 3
Avoinna arkisin 7-22 ja viikonloppuisin 9-19


Lämpimästi tervetuloa tunnelmoimaan joulua PopUp -myymälöihimme <3

Christmas Shop avautuu Helsingin Torikortteleihin

Nordic Swan Livingin odotettu Christmas Shop avautuu tänä vuonna Helsingin Torikortteleihin, Unioninkatu 27B. Joulumyymälän avajaiset ovat lauantaina 30.11.19 klo 10-16 jolloin vietämme avajaisia glögin, pipareiden ja hyvien avajaistarjousten siivittämänä. Tule aistimaan Torikorttelien upea joulun tunnelma ja hankkimaan joulun lämpimimmät ja pehmeimmät paketit pukinkonttiin Nordic Swan Livingin Pop Up shopista! Lämpimästi tervetuloa!

Avajaiset 30.11.19 klo 10-16.

Christmas Shop auki 30.11.19-8.1.2020.

Tarkemmat aukioloajat julkaistaa myöhemmin.

House of Nordic Swan – tarinaa taloprojektistamme

Kiitos, että olet löytänyt tänne meidän blogiin! Tämä on toinen postaus tässä blogissa ja nyt haluamme kertoa, miten House of Nordic Swan -rakennusprojekti sai alkunsa ja mitkä tekijät vaikuttivat suunnitteluun.

Kuten niin moni suomalainen lapsiperhe, mekin haaveilimme pitkään omakoti -asumisesta luonnon keskellä, meren läheisyydessä. Haaveenamme oli koti, joka olisi meidän näköinen ja suunniteltu meidän tarpeisiimme. Arjen sujuvuuden kannalta meille oli myös tärkeää, että tontti sijaitsisi sellaisessa paikassa, josta olisi hyvät yhteydet kaupunkiin. Nämä toiveet tuntuivat lähes mahdottomalta yhtälöltä, kunnes pitkän ja kärsivällisen etsimisen jälkeen toiveemme toteutui, ja unelmien rakennuspaikka lopulta löytyi.

Kun tontti oli hankittu, alkoi talon suunnittelu. Pohdimme pitkään millaisen talon haluamme. Meille oli tärkeää, että arvomaailmamme ekologisuudesta ja luonnon arvojen kunnioittamisesta huomioitiin suunnittelussa.

Syksyllä 2018 aloimme yhdessä arkkitehti Eero Korhosen kanssa suunnitella meille kotia, joka olisi luonnonmateriaaleista toteutettu, sisäilmaltaan terveellinen sekä sopusoinnussa ympäröivän maiseman kanssa. Halusimme isoja ikkunoita, joiden kautta kaunis luonto tarjoaisi meille vaihtuvan maisemataulun ympäri vuoden. Suunnittelun lähtökohtana oli luonnollisesti myös arjen sujuvuus sekä lapsi- että yrittäjäperheenä.

Kun suunnitelma talosta alkoi hahmottua, aloimme pohtia tulevia yhteistyökumppaneita. Kaksikerroksisen talon alakerran rakennusmateriaalina tulisi olemaan kivi ja yläkerran rakennusmateriaalina puu. Yksi tärkeimmistä päätöksistä oli lopulta, mikä taho tulisi toteuttamaan puusta rakennetun yläkertamme, talon sydämen. Tutustuimme monen rakennuttajan tarjontaan, kunnes Honkarakenteen ideologia ja pitkä kokemus edustivat juuri sitä, mitä olimme etsineet.

Honkarakenteen missio istuu hyvin myös meidän arvomaailmaan: ”Hyvä arki ja terveellinen sekä ekologinen asuminen on meille sydämen asia. Koti on ihmisen tärkein paikka ja meille on sydämen asia varmistaa, että sinun kotisi lisää hyvinvointiasi. Meidän intohimomme on jo 60 vuoden ajan ollut rakentaa luonnon parhaista raaka-aineista taloja, joissa ihmiset asuvat ja voivat hyvin.”

Sen lisäksi että rakennamme itsellemme unelmien kotia, haluamme tilat, joissa voimme esitellä Nordic Swan Living -mallistoa. Meille on tärkeää, että rakennusprojektimme valinnat ovat yhteneviä Nordic Swan Livingin arvojen kanssa.


Unelmamme harppasi ison askeleen tänä syksynä, kun pääsimme aloittamaan rakennustyöt. Kuvat ovat lähes reaaliaikaisia ja niistä pääset näkemään, missä vaiheessa projektimme on tällä hetkellä. Tonttia on muokattu rakennuksen tarpeisiin ja pohjatyöt sekä kellarin rakentaminen ovat jo täydessä vauhdissa. Elämme siis työntäyteistä arkea niin rakennuksella kuin muutoinkin.

Tulevissa postauksissa avaan sinulle myös kotimme sisutukseen ja materiaaleihin liittyviä suunnitelmia. Olethan kuulolla <3

 

Uusi Blogi avattu Nordic Swan Livingin sivuille

Olemme avanneet Nordic Swan Livingin sivuille uuden Blogi-osion. Blogin tarkoitus on kurkistaa brändin taustoihin ja tarinaan sekä sen takana oleviin ihmisiin. Blogissa pääsee seuraamaan myös House of Nordic Swanin rakentamista. Matkan varrella luvassa on ainakin sisustusta, muotia ja rakentamista.

Tervetuloa blogin matkaan mukaan.

https://www.nordicswanliving.com/kategoria/blogi/

NORDIC SWAN LIVING JA KASVOT SEN TAKANA

Hei kaikki. Tervetuloa seuraamaan Nordic Swan Living -blogia. Blogissamme haluamme kertoa enemmän brändin taustoista, tarinoista ja meistä.

Nordic Swan Living sai alkunsa reilut kolme vuotta sitten kun päätimme yhdessä toteuttaa pitkäaikaisen haaveemme; suunnitella ja valmistaa tuotteita, jotka kestävät aikaa sekä designin että materiaalien suhteen ja ovat vastuullisesti tuotettuja, ajatuksella ”less is more”.

Merimaisemat kallioineen ovat minulle ja Mikolle rakkaita. (Kuva: Johanna Kaisjoki)

Intohimo sisustamiseen, muotiin ja suunnitteluun ja sen myötä maailman muuttamiseen asteen verran paremmaksi paikaksi, on ohjannut suunnittelua eteenpäin. Pohjolan luonto ja merellisyys ovat meille tärkeitä innoittajia.

Olemme suunnittelijoita, yrittäjiä, vanhempia ja puolisoita. Perheeseemme kuuluu 2 pientä lasta. Tämän lisäksi elämässämme on alkanut uusi tärkeä vaihe, kun olemme aloittaneet omakotitalon (House of Nordic Swan) rakentamisen.

Tässä blogissa pääset kurkistamaan Nordic Swan Living -brändin taakse, sekä seuraamaan pitkällisen unelmamme – House of Nordic Swanin rakentamisprojektia haasteineen ja toivottavasti myös onnistumisineen. Haluamme rakentaa talon, joka vastaa perheemme tarpeita ja jonka suunnittelussa ja rakentamisessa pääsemme toteuttamaan omia arvojamme. Talon sijainti luonnon ja meren läheisyydessä on meille tärkeää.

House on Nordic Swanissa tulee jatkossa olemaan kotimme lisäksi brändin showroom. Kunhan projekti on valmis, kutsun Sinutkin sinne tutustumaan.

Tämän blogin myötä haluamme ottaa myös Sinut mukaan tuotteidemme ja mallistomme kehitykseen ja suunnitteluun. Olemmekin jo saaneet hyvää palautetta teiltä eri yhteyksissä. Nöyrä kiitos siitä <3 Voisi sanoa, että Nordic Swan Living on yksi perheemme jäsen, jota haluamme hoivata ja kasvattaa yhdessä teidän kanssanne.

Luvassa on siis sisustusta, muotia, rakentamista ja yrittäjän perhe-elämän sovittamista kaiken sen lomaan.

Tervetuloa mukaan – Tullaan tutuiksi <3

Olemme mukana Habitaressa 11.-15.9.2019

Suomen suurin ja mielenkiintoisin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare pidetään 11.-15.9.2019 Helsingin Messukeskuksessa. Nordic Swan Living on mukana tässä mielenkiintoisessa tapahtumassa omalla osastollaan nro 6h10.

Habitaren 2019 teema Mindspaces – Mielen tiloja liikkuu materiaalisen ja aineettoman sekä todellisen ja kuvitteellisen välissä. Teema heijastuu myös tapahtuman ohjelmassa, jossa korostuvat aistit ja vastuullisuus. Messujen teeman mukaisesti Nordic Swan Livingin mallisto edustaa kodin tekstiilejä ja asusteita aidoista, laadukkaista luonnonmateriaaleista, uusissa syksyisissä sävyissä.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan syksyn mallistoon ja tervehtimään meitä paikan päälle!

Nordic Swan Livingin Habitare-osasto: 6h10

Yhteydenotot: 050-3010229 tai katri@nordicswanliving.com

Avaamme Kouvolan Asuntomessuille kesämyymälän

Nordic Swan Living avaa upean lifestyle-myymälän Kouvolan asuntomessuille 12.7.-11.8.2019. Myymälä avautuu Honkarakenteen tekemään moderniin lasikonttiin. Myymälässä on esillä laajasti Nordic Swan Livingin kesämallistoa ja alkusyksyn uutuuksia.

Myymälän sijainti Kouvolan asuntomessuilla on Ulkonäytteluealue Ua3. Asuntomessut ovat avoinna 12.7.-11.8.2019 joka päivä 10-18.

Tiedustelut: 050-3010229 tai info@nordicswanliving.com

Tervetuloa!

Etsimme Kouvolan asuntomessuille myymälänhoitajaa

Avaamme Kouvolan asuntomessuille upean lifestyle-myymälän ja etsimme nyt kuukauden ajaksi 12.7.-11.8.2019 MYYMÄLÄNHOITAJAA. Tehtävä on suurelta osin myyntityötä asiakkaiden parissa joten on tärkeää että olet positiivinen ja energinen, etkä pelkää ottaa vastaan haasteita. Aikaisempi myyntikokemus on tärkeä. Työhön kuuluu myös myymälän viihtyisyydestä ja siisteydestä huolehtiminen.

Lähetä meille hakemuksesi ja palkkatoiveesi 29.5.2019 menneessä: info@nordicswanliving.com / otsikolla Kouvolan myymälänhoitaja.

Olemme mukana Kevätmessuilla 2019

Kevät lähestyy kovaa vauhtia ja keväinen suurtapahtuma Kevätmessut järjestetään 4.-7.4.2019 Helsingin Messukeskuksessa. Nordic Swan Living on mukana omalla osastollaan nro 6n68. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan kevätuutuuksiimme, jotka ovat saatavilla kevään upeissa väreissä! Messuilla esillä myös laajasti säänkestävä Syli-lounge sarja.

Kevätmessut 2019 osastonumero: 6n68

Tiedustelut: info@nordicswanliving.com

Ystävämyynti 23.2.2019

Tervetuloa Nordic Swan Livingin ystävämyyntiin -esillä huiveja, pipoja, vilttejä, tyynyjä ja paljon muuta edullisin ystävämyyntihinnoin! Ystävämyynti järjestetään lauantaina 23.2.2019 klo 10-13 Nordic Swan Livingin showroomilla, Ryynimyllynkatu 1, Helsinki.

Tervetuloa tekemään laadukkaita ja edullisia löytöjä!

tiedustelut: info@nordicswanliving.com tai 050-3010229