Kiitos, että olet löytänyt tänne meidän blogiin! Tämä on toinen postaus tässä blogissa ja nyt haluamme kertoa, miten House of Nordic Swan -rakennusprojekti sai alkunsa ja mitkä tekijät vaikuttivat suunnitteluun.

Kuten niin moni suomalainen lapsiperhe, mekin haaveilimme pitkään omakoti -asumisesta luonnon keskellä, meren läheisyydessä. Haaveenamme oli koti, joka olisi meidän näköinen ja suunniteltu meidän tarpeisiimme. Arjen sujuvuuden kannalta meille oli myös tärkeää, että tontti sijaitsisi sellaisessa paikassa, josta olisi hyvät yhteydet kaupunkiin. Nämä toiveet tuntuivat lähes mahdottomalta yhtälöltä, kunnes pitkän ja kärsivällisen etsimisen jälkeen toiveemme toteutui, ja unelmien rakennuspaikka lopulta löytyi.

Kun tontti oli hankittu, alkoi talon suunnittelu. Pohdimme pitkään millaisen talon haluamme. Meille oli tärkeää, että arvomaailmamme ekologisuudesta ja luonnon arvojen kunnioittamisesta huomioitiin suunnittelussa.

Syksyllä 2018 aloimme yhdessä arkkitehti Eero Korhosen kanssa suunnitella meille kotia, joka olisi luonnonmateriaaleista toteutettu, sisäilmaltaan terveellinen sekä sopusoinnussa ympäröivän maiseman kanssa. Halusimme isoja ikkunoita, joiden kautta kaunis luonto tarjoaisi meille vaihtuvan maisemataulun ympäri vuoden. Suunnittelun lähtökohtana oli luonnollisesti myös arjen sujuvuus sekä lapsi- että yrittäjäperheenä.

Kun suunnitelma talosta alkoi hahmottua, aloimme pohtia tulevia yhteistyökumppaneita. Kaksikerroksisen talon alakerran rakennusmateriaalina tulisi olemaan kivi ja yläkerran rakennusmateriaalina puu. Yksi tärkeimmistä päätöksistä oli lopulta, mikä taho tulisi toteuttamaan puusta rakennetun yläkertamme, talon sydämen. Tutustuimme monen rakennuttajan tarjontaan, kunnes Honkarakenteen ideologia ja pitkä kokemus edustivat juuri sitä, mitä olimme etsineet.

Honkarakenteen missio istuu hyvin myös meidän arvomaailmaan: ”Hyvä arki ja terveellinen sekä ekologinen asuminen on meille sydämen asia. Koti on ihmisen tärkein paikka ja meille on sydämen asia varmistaa, että sinun kotisi lisää hyvinvointiasi. Meidän intohimomme on jo 60 vuoden ajan ollut rakentaa luonnon parhaista raaka-aineista taloja, joissa ihmiset asuvat ja voivat hyvin.”

Sen lisäksi että rakennamme itsellemme unelmien kotia, haluamme tilat, joissa voimme esitellä Nordic Swan Living -mallistoa. Meille on tärkeää, että rakennusprojektimme valinnat ovat yhteneviä Nordic Swan Livingin arvojen kanssa.


Unelmamme harppasi ison askeleen tänä syksynä, kun pääsimme aloittamaan rakennustyöt. Kuvat ovat lähes reaaliaikaisia ja niistä pääset näkemään, missä vaiheessa projektimme on tällä hetkellä. Tonttia on muokattu rakennuksen tarpeisiin ja pohjatyöt sekä kellarin rakentaminen ovat jo täydessä vauhdissa. Elämme siis työntäyteistä arkea niin rakennuksella kuin muutoinkin.

Tulevissa postauksissa avaan sinulle myös kotimme sisutukseen ja materiaaleihin liittyviä suunnitelmia. Olethan kuulolla <3

 

Leave a comment